29.11.2018 Pidä minusta kiinni- päihdeseminaari

29.11.2018 | klo 09:00:00 - 15:30:00 Tapahtumapaikka, Maakuntasali, Pohjois-Savon liitto, Sepänkatu 1, Kuopio

Se oli yötön keskikesän yö, kun minä sain alkuni. Keli oli kostea kaikin puolin. Ei siinä tajunnan tasossa ollut kehumista, eikä päihtyneet aivot rekisteröineet ehkäisyn merkitystä. Olin kirjaimellisesti syntymähumalassa solujen yhteen poksahtamisesta alkaen. Matka oli pitkä ja mutkikas, huuruinen, kemiallinen ja savuinen. Vasta puolessa välissä kohtumatkaani kantajalleni selvisi olemassaoloni. Oksettavaa, kirjaimellisesti. Minä en valinnut tätä, onko teistä minusta kiinni pitämään?

Kohtuun asti kuului lempeä, mutta päättäväinen ääni, joka neuvoi lopettamaan. Kätilön ystävälliset silmät olivat ensimmäinen toivonpilkahdukseni maailmassa. Ympärilleni kudottiin seitinohut turvaverkko. Sen varassa on ainoa mahdollisuuteni ponnistaa maailmaan. Päihdyttävistä aineista alkoholi oli miedoin minua muovannut, jäljet jäivät kaikista muistakin. Mitä minulle tulee tapahtumaan, kuka pitää minusta kiinni?

 

Kuopion Ensikoti yhdistys ry on ollut osa Pidä kiinni®-hoitojärjestelmää jo 15 vuotta. 

Tervetuloa juhlimaan kanssamme 29.11.2018 klo 9.00-15.30 Pohjois-Savon liiton Maakuntasaliin (Sepänkatu 1, Kuopio).

 

Tilaisuuden ohjelma:

8:45 – 9:15      Aamukahvit katettuna

9:15 – 9:30      Tervetuloa, Pirjo Pehkonen, Kuopion Ensikotiyhdistys ry

9:30 – 10:15    Odotus- ja vauva-aika – todellinen mahdollisuus kuntoutua päihdeongelmasta, Miia Pikulinsky, Ensi- ja turvakotien liitto

10:15 – 10:30  Virkistelyä

10:30 – 11:00  Vauvaperhetyö Kuopion Pidä kiinni -yksiköissä, Pirkko Taskinen, Ensikoti Pihla

11:00 – 11:15 Virittäytyminen kohti lounasta

11:15 – 12:15  Lounas (omakustanteinen)

12:15 – 13:00  Päihteidenkäyttö lapsuudenkodissa ja oma vanhemmuus, Sara Mäkäräinen, A-klinikkasäätiö

13:00 – 13:20  AvoT - lapsen ääni kuuluviin taidekasvatuksen keinoin, Anne Karjula, Kuopion kaupunki

13:20 – 13:50  Kahvia ja verkostoitumista

13:50 – 14:20  Huomaa lapsi, Tiina Nykky, Kuopion kauunki

14:20 – 14:50  Miten tästä eteenpäin? -Toivon ja tulevaisuuden näkymän luominen lapsille, Jarkko Ahokas, Päihdepalvelu Hemma

14:50 – 15:00  Hiljentyminen kotimatkaa varten

15:00                Näkemiin ja hyvää kotimatkaa!

 

Ilmoittautuminen 22.11.2018 mennessä.

Lisätietoja: Tuula Heiskanen, 0443697217, tuula.heiskanen@kuopionensikoti.fi

Kuvat ja videot